Nuori Suomi-ohjelma
Jääkiekon Nuori Suomi –ohjelma on normaalia seuran ja sen joukkueiden toimintaa, harjoittelua ja pelaamista. Kuitenkin niin, että koko ajan pidetään jääkiekkotaitojen kehittämisen lisäksi mielessä yhtäältä lasten ja nuorten kasvun ohjaus vastuunsa tunteviksi yhteiskunnan jäseniksi ja toisaalta heidän liikunnallisten perusvalmiuksiensa kehittäminen. Päämääränä on lajin kautta antaa harrastajille eväitä sekä jääkiekko- että elämänpeliin.
Nuori Suomi –ohjelmassa pelaajille asetetaan muitakin tavoitteita kuin vain kilpaurheilullisia otteluiden voittamisia, sarjoissa sijoittumisia tai pistepörssissä pärjäämisiä. Ohjelman kautta pyritään kaikkien mukanaolijoiden kokonaisvaltaiseen kehittämiseen siten, että jääkiekon harrastamisesta hyötyvät niin reaaliajassa yksittäiset ihmiset kuin pitemmällä aikajänteellä koko yhteiskuntakin.
Idea
Laadukasta nuorisotoimintaa, Nuori Suomi-ideologian mukaisesti toteuttavien jääkiekkoseurojen elinvoiman lisääminen
Miksi?
- Seurojen toiminnan laadun nostaminen
- Todellinen yhteys hyviin seuroihin
- Liiton resurssien kohdentaminen niille, jotka ovat yhteistyöstä kiinnostuneita
- Sinetistä tehokas markkinointiväline niin jäsenille kuin taloudellisille yhteistyökumppaneillekin
- Tehdyn työn tuloksellisuuden selkiyttäminen ja mittaaminen
- "Potkua" Nuori Suomi-ohjelmalle
Sinettiseuran lupaukset
- Seurassa otetaan huomioon JOKAINEN lapsi ja nuori
- Junioritoiminnassa pidetään mielessä kasvun ohjaus ja monipuolisuus
|
- Seuran johto on informoitu Nuori Suomi -ohjelmasta
- Seuralla on kirjalliset, sisäiset pelisäännöt
- Seuralla on Nuori Suomi -yhdyshenkilö
- Seuralla on ongelmanratkaisuelin
- Lasten vanhemmat on informoitu Nuori Suomi -ohjelmasta
- Ohjaajina ja valmentajina toimivat Nuori Suomi -ideologian mukaisen koulutuksen saaneet henkilöt
- Seuralla on ohjaajien ja valmentajien motivointi- ja jatkokoulutusjärjestelmä
- Seurassa on Nuori Suomi -materiaalit käytössä
|
|